SDP:n Tuula Väätäinen: Hallitukselta merkittävä tukipaketti kuntatalouden elvyttämiseen ja kuntien peruspalveluiden tukemiseen

Lähde: SDP

Hallitus on tuomassa merkittävän tukipaketin kuntatalouden elvyttämiseen ja kuntien peruspalveluiden tukemiseen osana vuoden 2020 budjettiriihtä. Kuntien peruspalveluiden valtionosuuksiin tulee kertaluonteinen 300 miljoonan euron korotus. Yhteisöveron jako-osuutta korotetaan 10 % määräaikaisesti ensi vuonna, jonka kokonaisvaikutus vuositasolla on 550 miljoonaa euroa. Merkittävien uudistusten kuten oppivelvollisuuden laajentamisella ja hoivahenkilöstön sitovalla vähimmäishenkilöstömitoituksella on suuri vaikutus kuntien talouteen. Kunnat saavat laajeneviin tehtäviinsä täyden valtionrahoituksen. Myös koronan hoidosta aiheutuneet välittömät kustannukset kuten testaus ja muut kulut korvataan kunnille täysimääräisesti valtion toimesta. Kuntien valtionapuihin osoitetaan yhteensä 12,5 miljardia euroa ensi vuonna. Lisäksi syksyn 2020 lisätalousarvioesityksessä kunnille ja sairaanhoitopiireille osoitetaan 600 miljoonaa euroa vuodelle 2020, josta peruspalvelujen valtionosuuksien kertaluonteisen lisäyksen osuus on 400 miljoonaa euroa ja sairaanhoitopiirien osuus 200 miljoonaa.

– Kuntien taloudellinen tilanne on Suomessa vaikea. Koronakriisin on vaikeuttanut jo entisestään monien kuntien haastavaa taloudellista tilannetta. Verotulojen lasku ja samalla sosiaali- ja terveydenhuollon menot ovat kurittaneet rajusti kuntien taloutta. Valtio korvaa täysimääräisesti koronaviruksen kunnille aiheuttamat taloudelliset menetykset ja valmistautuu tukemaan kuntia niiden laajentuneissa työnkuvissa. Hallituksen kuntatalouden tukipaketti auttaa kuntia pääsemään vaikeimman taloudellisen vaiheen ylitse ja vahvistamaan talouttaan sekä luomaan valmiuksia koronaepidemian jälkeiseen jälleenrakennusvaiheeseen, kertoo SDP:n kansanedustaja Tuula Väätäinen.

– Tällaisina aikoina kuntien tulee osoittaa äärimmäistä varoivaisuutta sosiaali-, terveys- ja koulutuspalvelujen säästötoimissa. Monien käyttämistä arjenpalveluista ei voida säästää. Ensi vuonna kunnille on tulossa merkittäviä lisätehtäviä oppivelvollisuuden ja hoitajamitoituksen muodossa. Uudet tehtävät ovat välttämättömiä hyvinvointivaltion tulevaisuuden kannalta. Uudistukset tuovat mukanaan suuria taloudellisia haasteita, joihin hallitus lupaa täyden valtionrahoituksen, sanoo Väätäinen.

Hallitus aloittaa monivuotisen hoito- ja palveluvelan purkamiseen kohdentuvan sote-palveluiden saatavuutta tukevan uudistuskokonaisuuden valmistelun. Hallitus on sitoutunut purkamaan kuntien ja sairaanhoitopiirien terveydenhuollon hoitovelkaa ja sosiaalihuollon palveluvelkaa 450 miljoonan euron kokonaisuudella vuosina 2021 – 2023.

– Suomen on selviytynyt verrattain hyvin koronaviruksen hoidosta, tästä on pitkälti kiittäminen Suomen julkista terveydenhuoltoa. Koronavirus on kuitenkin aiheuttanut kunnille suuria terveydenhuollon ja sosiaalihuollon hoito- ja palveluvelkoja. Esimerkiksi kiireettömän hoidon toimenpiteitä on paljon jouduttu siirtämään tai perumaan, mikä on johtanut kasvaviin odotusaikoihin hoitoon pääsyssä. Hallitus tähtää näiden hoito- ja palveluvelkojen purkamiseen, jotta hoitoon pääsy ei viivästyisi liikaa ja hoitotakuu täyttyisi, päättää Väätäinen.

Suositut kortit

Tervetuloa SDP:n Kansalaispaneeliin!Yleinen
Mielipiteesi on meille tärkeä. Hienoa, että olet mukana! ?
Mikä on SDP:n Kansalaispaneeli?Yleinen
SDP:n Kansalaispaneelissa pääset kertomaan mielipiteesi ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja saat tietoa sinua kiinnostavista aiheista. Luvassa on tiukkojen yhteiskunnallisten kysymysten lisäksi myös kevyempiä aiheita. SDP hyödyntää paneelin kautta saatuja tuloksia kantojensa muodostamisessa ja raportoi kyselyiden tulokset eteenpäin puoluejohdolle, työryhmille ja kansanedustajille. 

Kansalaispaneelissa kysymyksiin vastataan kysymyskorttien kautta.

Jotta voimme hyödyntää paneelin kautta saatuja tuloksia mahdollisimman hyvin, vastaathan seuraavien kysymyskorttien taustatietokysymyksiin.
EtunimiYleinen
Kirjoita alle etunimesi.
SukunimiYleinen
Kirjoita alle sukunimesi.
IkäYleinen
Valitse oma ikäryhmäsi.
SukupuoliYleinen
VaalipiiriYleinen
Valitse valikosta oma vaalipiirisi.
SähköpostiosoiteYleinen
Kirjoita alle sähköpostiosoitteesi.